Uutiset!
Yritys
Palvelut
Tuotteet
Cape
Yhteystiedot
Palaute- / Tilauslomake
Sponsorointi
Enterprising Wave Oy

Sponsorointi

Tilikaudella 2007/ 2008 enterprising Wave Oy sponsoroi seuraavia kohteita:

SBANDY, Lahti ry

Seuran toimenkuva

SBANDY on salibandyn erikoisseura, jossa tehdään työtä lahtelaisen ja päijäthämäläisen salibandyn kehittämiseksi. Seuran pääasiallinen kohderyhmä ovat lapset ja nuoret. Sbandy on nykyaikainen urheiluseura, joka huomioi toiminnassaan paitsi harrastajat myös heidän taustajoukkonsa eli perheet. Sbandyssä on tärkeää huomioida seuran jäsenet tarjoamalla heille laadukas harrastus. Laadun takeena on joukkueiden velvollisuus organisoida toimintansa siten, että joukkueen taustaorganisaatiossa on riittävästi aikuisia tukihenkilöitä mukana. Seura panostaa oman junioritoiminnan kähittämiseen kouluttamalla valmentajia ja muita joukkueiden toimihenkilöitä.

Seuran historia

Lahtelainen salibandy näki päivänvalon vuonna 1995. Silloin kaikki toiminta keskittyi Lahden NMKY:n alaisuuteen. Vuosien varrella Lahteen on syntynyt useita uusia seuroja, joista SBANDY, Lahti ry. aloitti toimintansa vuonna 2001. Keväällä 2003 Lahden NMKY:n ja Sbandyn toiminnat yhdistettiin yhdeksi suureksi salibandyn erikoisseuraksi. Yhdistymisen ansiosta Sbandystä tuli yksi Suomen suurista seuroista.

www.sbandy.net

Kaudella 2007/ 2008 EW Tools on jälleen mukana tukemassa valkkukoulutusta.



VALKKU -koulutus järjestetään Pajulahdessa jälleen keväällä 2007. VALKKU – koulutuksen tavoitteena on lisätä niitä valmiuksia, joiden avulla opiskelija voi jatkossa osallistua edellytystensä mukaisesti ammatilliseen peruskoulutukseen tai hankkimaan ammatillisen uudelleenkoulutuksen.
VALKKU – koulutus tapahtuu liikunta-alalla, mutta koulutukseen liittyvät koulutuskokeilut muidenkin alojen oppilaitoksissa ovat mahdollisia. Koulutukseen sisältyy myös 2-3 viikon työssä oppimisjakso.
Koulutuksen laajuus on 20 opintoviikkoa, ja siihen otetaan enintään 10 opiskelijaa. Opiskelijalta edellytetään omatoimisuutta päivittäisessä liikkumisessa ja arkirutiinien hoidossa.
Koulutus ja siihen liittyvä asuminen ja ruokailut ovat opiskelijalle ilmaisia. Koulutuksen maksajana toimii Opetusministeriö.

Käynnissä olevan koulutusjakso on alkanut 8.1.2007 ja se päättyy 25.5.2007.

www.pajulahti.fi

Jaa


 © 2007 Enterprising Wave Oy.
Servia Kotisivut™